Onnistuneet SM-kilpailut Jyväskylässä

17.9.2020

Poikkeusolosuhteista huolimatta Jyväskylä järjesti onnistuneet SM-kilpailut 10.-13.9.2020. Kisat oli jaettu neljän päivän ajalle. Tämä mahdollisti aikataulujen väljentämisen ja +70 ikäisten lajien turvallisen toteuttamisen.

VSVetU:n urheilijat suoriutuivat hyvin. Emme tällä kertaakaan vältyneet loukkaantumisilta. Jarmo Lipastin kipeytynyt akillesjänne esti kilpailuihin osallistumisen. Lisäksi kilpailujen aikana tapahtui useita pienempiä loukkaantumisia. Näitähän ei voi vältttä. Sitten urheilijoidemme saavutuksiin. Hienoja suorituksia ja tuloksia kaikilta VSVetU:n urheilijoilta. Mitalisaldo kokonaisuudessa: 31 kultaa, 18 hopeaa ja 11 pronssia. Yhteensä 60 mitalia. Jyväskylässä olimme kolmanneksi eniten pisteitä tuonut seura. Mitalimäärä on 13 mitalia vähemmän kuin vuosi sitten. Tosin tämä erikoinen vuosi omalta osaltaan vaikuttaa varmaan kaikkien seurojen urheilijoihin monin eri tavoin.

Joukkueenjohdolta suuret kiitokset kaikille. Voimme olla ylpeitä teidän kaikkien suorituksista.
Hyvää syksyn jatkoa kaikille. Nyt ladataan hetki akkuja ja sitten aloitetaan valmistautuminen ensi kesän Tampereen MM-kilpailuihin.

SAUL-maljakilpailussa olemme tällä hetkellä viidentenä.

Ohessa kaikkien mukana olleiden urheilijoidemme tulokset ja pisteet.

Mukana myös Aikuisurheilupisteet tähän asti kilpailluista SM-kilpailuista.

Jyväskylästä kaikkien seurojen pisteet ja mitalit

Liitteet